MITÄ KAIKKEA ONKAAN TARJOLLA...
Olen kaupallisen taustan omaava graafinen suunnittelija, jolla on monipuolinen koulutus- ja työkokemus. Graafisesta suunnittelusta työkokemusta niin perinteisestä printistä kuin digipuolestakin.
Koin kulttuuriheräämisen Tampereen yliopistossa Tapahtumatuottaja-kurssilla keväällä 2014.
Vuoden 2014-18 aikana olen ollut töissä Tampereen Elokuvajuhlilla sekä Tampereen Teatterikesässä. Molemmissa töissä markkinoinnissa sekä osallistuen myös tuotannollisiin töihin.
Valmistunut joulukuu 2018 Kulttuurituottajan opinnoista Humanistisesta ammattikorkeakoulusta, jonka opinnot tähtäävät valmiuksiin toimia kulttuurituottajana erilaisissa kulttuuri- ja tapahtumatyötehtävissä, taidetapahtumien tuottamisprosesseissa, markkinoinnin ja viestinnän työtehtävissä sekä ymmärtää rahoituksen sekä liiketalouden tuottamisprosesseja.
Kulttuurituottaja työskentelee järjestöissä, yrityksissä, kulttuurihallinnossa tai luovan alan yrityksissä esimerkiksi tapahtumatuottajana, projektipäällikkönä, järjestö- tai kulttuurisihteerinä tai managerina.
Olen erittäin kiinnostunut saamaan työpaikan, jossa yhdistyisi graafinen suunnittelu, markkinointi ja tapahtuma/kulttuurituottaminen.
Olen kuulolla - ottakaa rohkeasti yhteyttä!